Osto-opas: Trampoliinit

Miten valita omalle pihalle sopiva trampoliini?

Trampoliinilla hyppiminen on suosittua ja hauskaa kesätekemistä, ja hyvästä syystä. Tämä etenkin lasten ja nuorten rakastama kesäaktiviteetti on erittäin tehokas liikuntamuoto, sillä hyppiessä ja hauskaa pitäessä ei edes huomaa kuinka koko keho aktivoituu ja kehittyy. Trampoliinilla temmeltäessä ja temppuja opetellessa kuluukin helposti koko päivä aktiivisesti ulkoilmassa liikkuen!

Nykyään trampoliinien tarjonta markkinoilla on valtavaa ja ostohousut jalassa onkin ensimmäinen haaste valinnan vaikeus. Siksipä olemme Treenikaupassa koonneet tähän oppaaseen kaikki tärkeimmät asiat, joita suosittelemme ottamaan huomioon ennen trampoliinin ostamista ja helpottaaksemme ostopäätöksen tekemistä.

Lähtökohtaisesti kaikista halvin trampoliini ei ole välttämättä se paras sijoitus, ja jos jaksaa hiukan perehtyä eri mallien eroavaisuuksiin, voi rahallaan saada enemmän pomppua kuin uskoisi.

Kuinka paljon trampoliini tarvitsee tilaa?

Tärkein asia miettiä ennen trampoliinin hankintaa on tila, johon trampoliini tulee. Oman pihan tila ja alueen muoto ovat suurimmat vaikuttajat tekijät siihen, minkälaista trampoliinia ollaan etsimässä. Alue kannattaa mitata tarkasti ennen trampoliinin ostamista. Trampoliinin ympärillä tulisi olla minimissään 1 metrin vapaa tila joka suuntaan turvallisuuden takaamiseksi.

Alueen valmistelu trampoliinille

Aluetta johon trampoliini tulee, on suositeltavaa esivalmistella ennen trampoliinin kokoamista paikalleen. Varmistamalla ja tekemällä seuraavat asiat ennen käyttöönottoa, taataan turvallinen käyttöalue trampoliinille.

  1. Varmista, että trampoliinin alla ei ole mitään vaarallisia esteitä kuten kiviä, kantoja tai puskia.
  2. Varmista, ettei trampoliinin ympärillä ja lähettyvillä ole esteitä kuten aitoja tai vajoja.
  3. Varmista, ettei trampoliinin yläpuolella ole esteitä kuten puun oksia tai katon reunoja.
  4. Trampoliinin paikan tulisi olla mahdollisimman tasainen turvallisuuden takaamiseksi.
  5. Alustan tulisi olla pehmeää, jotta trampoliini ei pompi ja pääse siirtymään sitä käytettäessä.

Trampoliinin koko

Kun trampoliinille sopiva alue on päätetty ja mitattu, voidaan vaihtoehtoja alkaa kaventamaan koon mukaan. Alueen koon lisäksi suosittelemme huomioimaan käyttäjän iän sekä taitotason trampoliinin kokoa miettiessä. Vaikka pihalla olisi reilusti tilaa suurellekin trampoliinille, ei välttämättä tarvita hurjaa 5 metristä pihantäyttäjää, jos hyppijät ovat esikouluikäisiä. Hyvä nyrkkisääntö trampoliinin kokoa miettiessä on: mitä vanhempi ja taitavampi hyppijä on, sitä enemmän tilaa tarvitaan vaativien hyppyjen tekemiseen.

Fitness trampoliinit (<130 cm)

Pienimmästä päästä kokoluokkia löytyy fitness trampoliinit, jotka ovat erityisen suosittuja ryhmäliikunnassa ja toiminnallisessa harjoittelussa. Fitness trampoliinit ovat pienikokoisia ja niissä on usein kahva, jonka avulla trampoliinin päällä pysytään kovassakin tempossa. Fitness trampoliinit soveltuvat kokonsa ansiosta hyvin käytettäväksi sisälle.

Pienet trampoliinit (130 - 250 cm)

Pienimmän kokoluokan ulkotrampoliinit ovat yleensä suunnattu lapsille hyppimisen harjoitteluun ja hauskanpitoon. Pienistä trampoliineista löytyy aina perheen pienemmille soveltuvia sisätrampoliineja turvaverkolla, sekä hiukan kookkaampia ulkotrampoliineja harrastuksen aloittamiseen.

Keskikokoiset trampoliinit (250 - 430 cm)

Keskikokoiset trampoliinit ovat todennäköisesti kaikkein yleisin kokoluokka, jota hankitaan omaan pihaan. Kun trampoliinin koko lähentelee 3 - 4 metriä, alkaa tilaa olla jo riittävästi useammalle pomppijalle, sekä vaativienkin temppujen harjoitteluun. Keskikokoluokan trampoliineissa alkaa myös tarjonta eri malleista olemaan selkeästi suurempaa, joten myös eroavaisuudet laadussa, kestävyydessä ja hinnassa lisääntyvät.

Suuret trampoliinit (430+ cm)

Suurimman kokoluokan trampoliinit ovat yleisesti valmistettu ammattilaisten ja tosiharrastajien käyttöön, niille jotka tarvitsevat paljon tilaa kaikkein vaativimpien hyppyjen treenaamiseen. Suurien trampoliinien valmistuksessa on useimmiten panostettu laatuun ja hyppyominaisuuksiin, joten jos etsinnässä on paras mahdollinen pomppu, eikä budjetti ole rajana, suosittelemme keskittymään yli 4 metrisiin trampoliineihin.


Trampoliinin muoto

Trampoliinin muotoon vaikuttavat tärkeimmät tekijät ovat piha-alueen muoto sekä hyppijän taitotaso. Eri muotoisilla trampoliineilla on eri tyyppiset hyppyominaisuudet, soveltuen parhaiten eri tasoisille hyppijöille.

Pyöreä trampoliini on yleisin muoto, ja soveltuukin lähtökohtaisista kaikille tavallisille hyppijöille lapsista aikuisiin. Kun taas hyppijän taitotaso alkaa olemaan kovempaa tasoa, on suorakaiteen muotoisessa trampoliinissa yleisesti paremmat hyppyominaisuudet vaativiin hyppyihin. Myös muita trampoliinin muotoja löytyy markkinoilta lähes laidasta laitaan.

Pyöreät trampoliinit

 Pyöreä trampoliini on markkinoiden yleisin muoto ja sopii kaikille käyttäjille. Koska jouset ovat sijoitettu tasaisesti rungon ympärille, tämä muoto luo tasaisen pompun ja ohjaa hyppääjän luonnollisesti takaisin kohti trampoliinin keskikohtaa. Pyöreän muodon etuna on, että koko runko absorboi siihen kohdistuvaa voimaa tasaisesti jokaisella hypyllä. Tämän ansiosta pyöreiden trampoliinien runko voidaan valmistaa kevyemmäksi, joka myös laskee trampoliinin hintaa.

Suorakaiteen muotoiset trampoliinit

Suorakaiteen muotoisissa trampoliineissa on kaksi selkeää etua verrattuna pyöreään trampoliiniin.

1. Ne tarjoavat suuremman hyppimisalueen pinta-alaan nähden, sillä myös trampoliinin nurkat voidaan hyödyntää, joita ei pyöreässä trampoliinissa ole.

2. Muodon ansiosta jouset toimivat itsenäisesti, joka mahdollistaa parhaan pompun kaikista trampoliinimuodoista ja ovat siksi mm. voimistelijoiden suosimia.

Muut muodot

Muita yleisiä trampoliinin muotoja ovat mm. ovaali ja kahdeksankulmio. Myös kuusikulmio on suosittu muoto esimerkiksi fitness-trampoliineissa. Nämä muodot pyrkivät yhdistämään pyöreän ja suorakaiteen muotoisen trampoliinin parhaat puolet. Erikoisemmissa trampoliinin muodoissa on kuitenkin hyvä huomioida varaosien saatavuus, joka voi vaihdella paljonkin mallista riippuen.


Trampoliinin tärkeät ominaisuudet

Muita tärkeitä trampoliinin ominaisuuksia, joita suosittelemme huomioimaan ostopäätöstä tehdessä, ovat turvaverkko, jouset ja reunapehmuste. Kirjasimme tärkeimmät seikat näistä ominaisuuksista helpottamaan trampoliinin valintaa. Lisäksi jos trampoliini on kovalla käytöllä, myös trampoliinitikkaat voivat olla tarvittava hankinta.

Turvaverkko

Trampoliinin turvaverkko on tärkein ominaisuus turvallisen hyppimisen kannalta. Suosittelemme taitotasosta riippumatta kaikille turvaverkollista trampoliinia. Turvaverkko on erityisen tärkeä ominaisuus, etenkin jos:

  • trampoliinin hyppyalue on pieni tai keskikokoa (alle 3 metriä)
  • jos hyppijät ovat lapsia tai aloittelijoita
  • jos trampoliinin ympärillä ei ole riittävästi vapaata tilaa.

Suurimmassa osassa trampoliineja tulee turvaverkko mukana, joka asennetaan yleensä rungon pystytolppien jatkeeksi. Myös turvaverkoissa on paljon eroavaisuuksia esim. pystytolppien muodossa, verkon sisäänkäynnissä ja asennustavassa. Laadukkaimmissa turvaverkoissa on lasikuitukepeistä koottava rinkula verkon yläosassa, joka pitää turvaverkon pinkeänä. Usein arvokkaammista malleista löytyy myös UV-suojaus.

Turvallisuuden takaamiseksi suosittelemme vaihtamaan trampoliinin turvaverkon aina 18 kuukauden käytön jälkeen tai aikaisemmin, jos verkko on selkeästi kulunut!

Jouset

Trampoliinin jouset ovat suurin vaikuttava tekijä pompun laatuun ja tuntumaan trampoliinin muodon lisäksi. Jousien koko ja laatu voivat vaihdella paljonkin trampoliinin mallista riippuen, joten on suositeltavaa miettiä taas käyttötason kautta, kuinka jykeviä jousia tarvitaan.

  • Jousien pituus vaikuttaa eniten pompun sulavuuteen. Pidemmät jouset venyvät enemmän, siirtäen hyppyenergiaa tehokkaammin ja hitaammin, jolloin pomppu on pehmeä ja voimakas. Suosittelemme vähintään 165 mm pituisia jousia hyvän pompun takaamiseksi. Paras tuntuma saadaan yli 200 mm jousilla, joista pidempi on aina parempi jos muut tekijät pysyvät samana.
  • Jousien paksuus on myös vaikuttava tekijä hyppyenergian siirtoon. Paksummassa jousessa on käytetty enemmän terästä jousen kierteeseen, joka usein myös parantaa pomppua. Jos jouset ovat muuten samanlaiset, tarjoaa paksumpi jousi paremman pompun.
  • Jousien valmistusmateriaali voi myös vaihdella trampoliinin hintatasosta riippuen. Yleensä halvempien mallien jousissa on käytetty alempilaatuista terästä, joka vähentää jousien käyttöikää. Laadukkaammissa malleissa jousien teräs on korkeatasoista ja niissä on useimmiten myös sinkkipinnoite, joka parantaa kestävyyttä, estää ruostumista ja pidentää näin käyttöikää.

Trampoliinin jouset eivät vaikuta ainoastaan pompun laatuun, mutta myös turvallisuuteen. Laadukkaampi jousi siirtää liike-energiaa hitaammin, joten jos matolle tullaan väärässä asennossa alas, on myös loukkaantumisen mahdollisuus pienempi kun kehoon kohdistuva liike-energia ei ole yhtä äkkinäistä kuin pienemmissä ja alempilaatuisissa jousissa.

Trampoliinitikkaat

Trampoliinitikkaat ovat edullinen sijoitus helpottamaan trampoliinin käyttöä. Tikkaat ovat erityisen hyvä ostos, etenkin jos trampoliini on kesäisin kovalla käytöllä lapsilla, jotka eivät yltä trampoliinin päälle omin avuin. Useimmat trampoliinitikkaat ovat valmistettu kestävästä teräsrungosta ja muovisista portaista. Niissä on yleensä koukkumalliset päät, jotka on helppo kiinnittää trampoliinin runkoon suojapehmusteen alle. Jotkut trampoliinimallit saattavat myös sisältää tikkaat paketissa.

Reunapehmuste

Reunapehmuste tulee kaikkien teräsjousisten trampoliinien mukana. Se suojaa trampoliinin jousia ja rungon yläosaa sään vaihtelulta. Pehmuste estää myös hyppijää tippumasta täysin jousien väliin sekä pehmentää laskua teräsrungolle, jos hyppy menee hiukan ohi matosta. Kuten turvaverkko, myös reunapehmuste on yleensä sään armoilla, ja vaatii siksi vaihtamista aika-ajoin.

Turvallisuuden takaamiseksi suosittelemme vaihtamaan trampoliinin reunapehmusteen heti kun pehmuste on selkeästi kulunut!


Lisävarusteet ja tarvikkeet trampoliineille

Ulkotrampoliinit ovat jatkuvasti sään armoilla ja sään muutoksille kohdistuvat osat kuluvat ajan saatossa. Markkinoilta löytyy kuitenkin monia lisävarusteita ja tarvikkeita, jotka auttavat lisäämään trampoliinin käyttöikää tai muuten helpottamaan sen käyttämistä.

Suojapeite

Trampoliinin suojapeite on helppo tapa suojata trampoliinin osia sään vaihtelulta. Sääsuoja estää kosteutta kertymästä trampoliinin päälle, sekä pääsemästä jousiin ja reunapehmusteeseen. Se myös suojaa osia kuluttavalta UV-säteilyltä, sekä irtoroskilta kuten oksilta, lehdiltä ja hiekalta. Näin trampoliinin putsaamisesta ei tule suurta vaivaa ja osien käyttöikä pidentyy. Osa suojapeitteistä soveltuu käytettäväksi myös turvaverkon kanssa.

Myrskyankkurit

Myrskyankkurit varmistavat trampoliinin pysymisen tukevasti maassa. Ankkurien avulla trampoliinin runko saadaan kiinnitettyä maaperään, jolloin trampoliini ei siirry tai pahimmassa tapauksessa lähde lentoon kovan tuulen tai myrskyn aikana. Ankkurit varmistavat myös, että trampoliini pysyy paikallaan hyppimisen aikana.

Alaverkko

Trampoliinin alaverkko asennetaan trampoliinin ympärille rungon jalkojen suojaksi. Verkko estää lemmikkejä, pieniä lapsia, palloja tai muita asioita pääsemästä trampoliinin alle, jotka saattavat aiheuttaa vaaratilanteen. Trampoliinin alaverkko on hyvä turvallisuuden lisäys etenkin vilkkaisiin talouksiin ja käyttöalueisiin.